Hei,
Valitettavasti aikataulut salin käytön, loman ja omien aikataulujen suhteen ovat olleet sen verran haastavia, että futsali on ollut pienellä tauolla. Yritän saada harjoituksen ensi viikolle sunnuntaille. Jos onnistun, niin nimenhuutoon tulee tapahtuma. Sali on ma 11.3. alkaen kiinni, joten katsotaan jos saisimme vaikka harkkapelin sovittua johonkin kohtaan.
Vielä mahtuisi muutama mukaan.
Jos jostain syystä näyttäisi siltä, että nyt in olevat pelaajat eivät pääse lauantaina syystä tai toisesta, niin laittakaa viestiä mahdollisimman pian tänne nimenhuutoon ja sitten myös minulle 0440998842 whatsappilla.
Olisin valmis olemaan apuvalmentajana / muuna apuna
Väinö jatkaa, mutta valmennusapuja minusta ei ole - jääkiekossa on riittävästi tekemistä. t. Olli H
Siis onko kyseessä joku harkkamatsi huomenna klo 17 Taipalsaarella, vai vain yleinen kysely jatkoa ajatellen?
Tapahtuma on muu eli ei peli tai harjoitus. Kysely siitä, että saammeko pelaajia mahdolliseen yhteistyöhön.
7 pelaajaa periaatteessa riittää, mutta jos osa on sairaana niin sitten voi olla haastavaa. Jatkan keskustelua Taipalsaaren kanssa ja katsellaan miten edetään.
Hei
Tulevan kesän jalkapallosta asiaa.
Tarkoituksena olisi ilmoittautua vuonna 2014 syntyneiden 8v8 korttelisarjaan.
Harjoitukset olisivat kahdesti viikossa kuten viime kesänäkin, mutta 1,5 tunnin mittaiset.
Lähtisimme kauteen 2014 syntyneiden pelaajien kanssa joten 2015 syntyneet pelaajat tarvitsevat valmentajia kesäksi.
Vuonna 2015 syntyneet pelaisivat 5v5 korttelisarjaa ja tähän joukkueeseen voisi ottaa halukkaita 2016 syntyneitä mukaan.
Saisimme näin harjoitusringit ja pelikokoonpanot sopivamman kokoisiksi.
Laitan tänne nimenhuutoon kyselyt 2014 syntyneille, siitä kuinka moni on tällä suunnitelmalla valmiina jatkamaan jalkapalloa ensi kesänä ja 2015 syntyneille, siitä kuinka moni olisi jatkamassa ja löytyykö vanhemmista halukkaita valmentajia.
Vastaukset näihin tammikuun loppuun mennessä, että saamme ilmoitettua joukkueet sarjoihin.
Antti
Käyttöehdot Evästeasetukset © 2007-2024
Olisiko Kadermanager.de:sta hyötyä muullekin porukalle? Tee tästä joukkueelle uusi ilmainen ilmoittautumissivusto.
Hanki joukkuesivut